maanantai 26. tammikuuta 2015

Tasapainoilua laitevalmistajien välissä


Vähitellen alan vihata tekniikkaa. Vuosi sitten ostin uuden tv:n (Samsung) sekä tallentavan digiboxin (Topfield). Nyt digiboxi lakkasi toimimasta. TV kyllä toimii, mutta digiboxin tarvitsen ohjelmien tallentamiseen. 

Kaikeksi onneksi tallessa oli vanha boxi (jonka olin korvannut uudella sen jälkeen kun YLE oli muuttanut tekstiformaatin sellaiseksi että se ei mahtunut ruudulle - vain todetakseni hieman myöhemmin, että YLE on sittemmin runsaiden valitusten johdosta vaihtanut formaatin ennalleen, joten vanha boksini toimii taas), jonka kanssa kaikki sujuu. Vika siis ei ole antennikaapelissa.

Tänään sain sitten itsestäni niin paljon irti, että vein boxin Vallilaan huoltoon. Ja kas - siellä laite toimi moitteettomasti. Vika siis ei ole antennissa, kaapelissa eikä digiboxissa. Kotiin tultuani testasin vielä, että kaukosäädin toimii: se siis vaihtaa boxiin kanavat, mutta edelleenkään signaalia ei ruutuun ilmesty. Ei myöskään menu-valikkoa. 

Arrrrrgh. Samsungin sivuilta en löydä edes puhelinnumeroa, mihin voisin soittaa ja tilata pojan hoitamaan asian kuntoon. Voin vain ladata sivukaupalla erilaisia käyttöohjeita, joihin en jaksa paneutua. Miksi kaiken pitää olla niin hankalaa?
  
Tunnen itseni satavuotiaaksi, syrjäytyneeksi mummeliksi, joka ei kohta osaa käyttää edes televisiota.


Elliä ei tekniikan pettäminen paljon hetkauta. Hänelle riittää elämässä iloa muutenkin. Eilen löytyi tasapainoilutyyny, joka tuntui mukavalta hampaisiin.


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Numeroa isompaan ...

klikkaa kuva isommaksi

 ... pomppaan on Ellin vähitellen aika vaihtaa. Perintönä Rillalta (tai Zorrolta) on saatu hieno Hurtan turkiskaulustakki.

klikkaa kuva isommaksi

 Elli ei vain nyt ole ihan varma siitä, pitääkö vatsavyön olla takin sisä- vai ulkopuolella.

klikkaa kuva isommaksi

Ulkopuolelle viritettynä vyö ehkä pitäisi takin paremmin paikallaan, mutta tyylikkäämmältähän se näyttäisi sisäpuolelle kiinnitettynä. Ellin täytyy sitten vain tepastella sievästi ;)

Pikkuisen väljältä se vielä tänään näyttää, mutta pian se on juuri passeli.

Ensi talvena riittääkin sitten Ellin oma turkki.


Eläinten persoonat

klikkaa kuva isommaksi


Olin eilen oopperassa katsomassa Leos Janacekin Ovelaa kettua. Pidin näkemästäni ja kokemastani. Klaus Haapaniemen puvustus oli kerrassaan onnistunut: eläimet olivat omia persooniaan, paljon enemmänkin kuin vain ulkonäkönsä puolesta. Myös Janacekin musiikki luonnehtii eläimiä onnistuneesti.

Ihmisillä ja eläimillä on paljon jaettavaa; olemmehan me ihmiset lopulta vain eläimiä, mekin. Kuitenkin minusta tuntuu, että samoin kuin on värisokeita ihmisiä, on myös eläinsokeita tyyppejä. Ihmisiä, jotka eivät näe eläimissä persoonia. Heille eläimet eivät eksisteeraa laisinkaan – tai ne ovat korkeintaan oikeutettuja hyötyolentoina, ellei niitä koeta peräti iljettävinä häiriötekijöinä.

Tähän tulokseen olen tullut ulkoiluttaessani pientä kolmen kuukauden ikäistä koiranpentuani, monien mielestä maailman suloisinta otusta. Vastaantulijat nimittäin jakautuvat melko tarkkaan kahteen ryhmään: toisille pentua ei ole olemassa: he sivuuttavat sen vilkaisemattakaan, naama muuttumattoman happamassa mutrussa. Toisen ryhmän muodostavat vastaantulijat, jotka pysähtyvät aurinkoisesti hymyillen, kumartuvat rapsuttamaan ja vaihtavat muutaman sanan. Välimaastoon jää toki ryhmä niitä, jotka sivuuttavat pysähtymättä, mutta jotka kuitenkin luovat pienen hymynsekaisen vilkaisun pienokaiseen.

Kaikkein eniten minua on ihmetyttänyt lasten suhtautuminen. Kyllähän sitä luulisi lasten suhtautuvan eläimiin ja varsinkin poikasiin uteliaan hyväntahtoisesti, ellei peräti ihastuneesti. Olen kuitenkin törmännyt lähipiirissäni lapsiin, jotka eivät näe pientä koiranpentua. Eivät siis todella reagoi siihen millään lailla. Nämä lapset kuitenkin viettävät kesiään maaseudulla luonnon helmassa, joten luulisi luontokappaleen herättävän heissä jonkinlaista uteliaisuutta.

Onko kyseessä opittu tapa vai olemmeko me ihmiset todella joko spontaanisti elämistä kiinnostuneita tai eläinsokeita, jolloin eläimillä ei ole meille mitään persoonallista merkitystä.

Kannattaa mennä katsomaan ovelaa kettua, on hän sen verran mainio pakkaus.

.



sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pentutapaaminen

klikkaa kuva isommaksi
Ellin sisaruksia (yksi uros ja kaksi narttua) kokoontui tänään Haukilahdessa pentutapaamiseen.  Ellinkin piti päästä mukaan, mutta vatsataudin vuoksi siitä ei tullut mitään. Harmi! Menin paikalle ja otin Ellin tilalle mukaani kameran. 
  Aika hurjaa menoa tapaamisessa nähtiin. Pennut ovat selvästi omia persooniaan. Uros ja toinen narttu (alemmassa kuvassa päällimmäisenä) olivat rajusti toistensa kimpussa ja yrittivät nähtävästi selvittää kumpi on hierarkiassa korkeammalla. Välillä kuului aikamoista ärinää. Toinen nartuista (yläkuvassa etummaisena) oli selvästi arempi, tyytyi katselemaan touhua enempi sivusta ja yritti väistellä toisten päällekäymisiä.

klikkaa kuva isommaksi


lauantai 17. tammikuuta 2015

Ellin boksi


klikkaa kuva isommaksi
Ellin boksissa: kuuntele youtube
https://www.youtube.com/watch?v=pHgFQTGE6G4
Ellin boksi toimii kuljetushäkkinä autossa, mutta se palvelee myös jäähyaitiona, johon neiti voidaan sulkea väsyriehun yltyessä liiallisuuksiin tai kyläreissuilla. Muina aikoina boksin ovi on auki ja Elli voi vapaasti kulkea sinne sisään ja sieltä ulos. Boksista ja varsinkin sen edustasta on tullut Ellin lempipaikka: yöllä boksi on makuuhuoneessa ja Elli nukkuu enimmäkseen juuri boksin oviaukon edessä pehmomatolla, kuten kuvassa.

klikkaa kuva isommaksi
Boksi on osoittautunut myös turvapaikaksi, johon Elli yrittää pakoon, kun ei huvittaisi lähteä ulos: kuka tuonne pimeään, märkään ja liukkaaseen nyt hinkuisikaan. Ulos päästyään Elli kyllä muuttaa mielensä ja ihan innokkaasti lähtee tutkimaan maailmaa. Se on vain se lähtemisen tuska - kuten emännälläänkin ;)

klikkaa kuva isommaksi
Tänään ollaan ulkoiltu - ikävässä säässä- tarpeiden teon kannalta onnistuneesti jo viisi kertaa, kuudes kerta on vielä edessä. Vähitellen Ellillekin alkavat valjeta sisäsiisteyden alkeet.



torstai 15. tammikuuta 2015

Hiirikoira

klikkaa kuva isommaksi

Aamulenkillä Elli nappasi maasta suuhunsa jotain, ehkä kuivuneen lehden, ehkä kävyn. Väänsin pikku leuat auki ja työnsin sormet poloisen kitaan -  ja mitäs löytyikään: kuollut päästäinen tai hiirenpoikanen. Yök! Nakkasin raadon kauemmas. Ja kun seuraavalla lenkillä osuttiin samoille holleille, niin eikö vaan Elli pannut täyden stopin ja kiskoi itseään ruumiin luo. Nameilla sain hetkeksi tulemaan luokseni, mutta saman tien livahti takaisin. No, remmi esti apajalle pääsyn, mutta minun oli pakko ottaa Elli syliin ja kantaa turvallisemmille vesille.

Oikea sisupelle, hyvämuistinen ja erittäin hyvä haistamaan!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Iltapäivän viettoa

Elli (tänään 3 kk) pääsi sohvalle ...

klikkaa kuva isommaksi

.. ja teki olonsa siinä mukavaksi

klikkaa kuva isommaksi