sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Bo Carpelan, Axel




Aiheen lukupiirin tämänkertaiseen kirjavalintaan antoi ensi vuonna vietettävä Sibeliuksen syntymän 125-vuotisjuhlavuosi. Otimme siis förskottia. Axel kertoo Bo Carpelanin  lahjakkaan, mutta sairaalloisen sukulaisen tarinan. Axel Carpelan oli Jean Sibeliuksen suuri ihailija, ystävä ja ymmärtäjä.

Kirja on melko laaja, yli 450-sivuinen. Ensimmäiset noin sata sivua tuntuivat työläiltä lukea: koulupojan hajanaisia päiväkirjamerkintöjä, jotka eivät tuntuneet liittyvän oikein mihinkään ja jotka eivät ainakaan minun kiinnostustani kyenneet herättämään. Ihmettelin, kuka kumma tätäkin oikein ehdotti luettavaksi ja ajattelin jo etten taida viitsiä lukea loppuun. Viitsin sitten kuitenkin ja hyvä niin. Kirja onkin paikoin erittäin kiinnostava, hyvin kirjoitettu ja pitää sisällään hyviä oivalluksia.

Taiteen olemuksesta Axel mm. kirjaa päiväkirjaansa 10.4.1906: ”Ja eikö aitoon taiteeseen kuulukin tämä yleisinhimillistäminen, tämä persoonattomuus ikuisessa pyrkimyksessä siihen mikä on salattua, sanatonta, vielä koskaan ilmaisematonta? Jannehan on usein puhunut siitä kuinka hän tuntee itsensä kuin meedioksi, välittäjäksi, läpikulkutilaksi. Ehkäpä ihmisen näyt eivät lainkaan ole yksityisiä ja yksinäisiä, vaan kaikille yhteisiä, mutta vain äärimmäisen harvojen näkemiä ja kuulemia?”

Axelin tragedia oli huono terveys, joka esti häntä toteuttamasta lahjakkuuttaan. Hän tunsi pitävänsä sisällään suurta musiikkia, mutta häneltä puuttui väline saattaa se ilmaistuksi. Hänen diagnoosinsa olivat neurastenia (krooninen väsymystila) ja hypokondria (luulotautisuus). Nämä lienevät olleet oman aikansa muotisairauksia, kuten myöhemmin hysteria ja nykyään uupuminen. Googlasin neurasteniaa, ja sille olisi nykyään ehkä löytymässä biologinenkin selitys joko geenimuunnoksen, virustartunnan tai stressin tuloksena. Neurastenian oireisiin saattavat auttaa omegahapot ja karnosiini.

Geopolitiikka ei ole sadassa vuodessa muuttunut mihinkään, sen osoittaa Axelin päiväkirjamerkintä 9.4.1917: ”Tämä maa joutuu kärsimään maantieteellis-poliittisesta asemastaan. Näen synkän slaavilais-nationalistisen pilven nousevan, mene tiedä, milloin se salamoi meidän yllämme.”

torstai 20. marraskuuta 2014

tiistai 18. marraskuuta 2014

Mustavalkoinen pelkistys

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi


Pienen Linnun MakroTex-/mustavalkohaasteen aiheena  on yksinkertaisesti Mustavalkoinen.  

Tässä Aaltomaljakko pelkistetyimmillään.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Marraskuu

Makro-/teemaviikon  haaste on nyt  Marraskuu

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi
Marraskuussa valoa on enää vähän. Paljon enemmän kuitenkin kuin kuukauden kuluttua. 
Ulos kannattaa silti lähteä; aina voi olla jotain kuvattavaa.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Rauhoittumisen hetki


klikkaa kuva isommaksi
Paitsi koirien, olen myös kirjojen ja kameran ystävä - ja kaiken lisäksi oikea kotikissa. Mikä siis hauskempaa kuin rauhallinen hetki kotona inkiväärillä ja sitruunalla höystetyn vihreän teekupposen ja hyvän kirjan parissa? No, tietenkin kuvan ottaminen vielä ennen kirjaan syventymistä ;)

Valokuvatorstai, haaste 344: Hetki



perjantai 14. marraskuuta 2014

Viikkoa myöhemmin - lisää pentukuvia

Yleisön pyynnöstä ja koska en malta olla laittamatta näitä kuvia itsellenikin muistoksi. Ikää on nyt 4 viikkoa ja 3 päivää.


Koko porukka ryhmäkuvassa, 3 urosta ja 4 narttua:

Kuva Kirsi Liikonen / Wäliharjun Kennel
 Yksi uroksista nauttii elämästä selällään,
Kuva Kirsi Liikonen / Wäliharjun Kennel
 ja yksi nartuista leikkii pallolla
Kuva Kirsi Liikonen / Wäliharjun Kennel
Elämä näyttää aika aurinkoiselta.


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pentua odotellessa


Klikkaa kuva isommaksi. Kuva: Kirsi  Liikonen /Wäliharjun Kennel

Jokin aika sitten kerroin päätöksestäni rikastaa yksineläjän eloani ja etsiä rinnalleni ystävän arkeani jakamaan. Asia on nyt edennyt, ja ystävä on löytynyt. Hän on juuri täyttänyt neljä viikkoa; luokseni käyn hänet hakemassa kunhan hän on varttunut kahdeksan viikon kunnioitettavaan ikään. 

Wäliharjun Kenneliin syntyi siis seitsemän pentua, joista neljä narttua. Yksi näistä on tuleva ystäväni. Kuvassa on kaksi pentueen jäsenistä, toinen saattaa olla valittuni. Tai sitten hän on joku toinen. Vasta kuuden, seitsemän viikon iässä alkavat luonteenpiirteet ilmetä sen verran, että kasvattaja voi valita sopivimman pennun kuhunkin uuteen kotiin. 

Tunteet ja tunnelma on nyt korkealla!