tiistai 19. elokuuta 2014

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys





Jos Henni Kitin Elävän näköiset oli pettymys, niin Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli iloinen yllätys. Osasin ennakkotietojen perusteella odottaa hyvää, mutta lukukokemus oli odotuksiakin parempi.

Kirjassa tapahtumia käydään läpi neljän henkilön perspektiivistä, mutta toisin kuin lähes kaikissa nykykirjoissa yhtä henkilöä seurataan kerrallaan, luvusta toiseen. Tämä tuntuu hyvin selkeältä ja rauhoittavalta. Minua on nimittäin usein ärsyttänyt se, että luvusta toiseen hypätään kokonaan eri henkilöihin ja ympäristöihin, niin että lukija on aina hetken aikaa ymmällään ja pohtii, että keitäs nämä tyypit nyt taas olivatkaan. Tällainen tyyli on nykyään valitettavan tavallinen; ehkä se heijastaa aikamme klikkaamismentaliteettia, jossa yhteen asiaan ei keskitytä kuin hetkeksi ennen kuin pitää käydä vilkaisemassa jotakin muuta.

Tommi Kinnunen kirjoittaa hyvin, pitää langat käsissään ja saa henkilönsä elämään. Henkilöiden elämänvaiheet kuvataan pitkältä aikaväliltä niin että joka luvussa mainitaan tapahtumavuosi. Tapahtumavuoden avulla eri henkilöiden vaiheet saa osumaan kohdalleen. Neljäntienristeys on sommiteltu taitavasti, niin että pikku hiljaa asiat alkavat aueta, saada selityksiä ja lopulta loksahtavat paikoilleen.

Kirja kertoo pitäjänkätilö Marian, tämän tyttären Lahjan, Lahjan miehen Onnin ja näiden lasten ja miniän tarinan. Jokaisen elämässä on oma murheensa, ja usein murheen takana on läheisen ihmisen petos, petos jonka tarkoituksena ei ehkä ole ollut tarkoitus satuttaa vaan pikemmin suojata. Maria salaa Lahjalta Amerikasta tulleet kirjeet, Onni salaa Lahjalta omat pyrkimyksensä ja Lahja ilmiantaa Onnin. Olisiko koko kuvio mennyt toisin, jos Maria olisi jättänyt puuttumatta tyttärensä asioihin?


Henni Kitti: Elävän näköiset





Hesarista luin arvostelun ja sen innostaman varasin Helmetistä – ja petyin. Tällä kertaa valinta ei osunut nappiin, mutta sinnikkäästi luin loppuun, onneksi en ostanut. Kirja kuljettaa lukijaa sukupolvesta toiseen, on aviotonta lasta ja eksentrisyyttä, kun yhden mielestä joen virtaus muuttaa suuntaa. Keskeisimmäksi näyttämöksi muodostuu Eläintieteen museo Helsingissä – päähenkilö kun omistaa elämänsä eläinten täyttämiselle. Aihepiirin täytynee olla kirjoittajalle läheinen, sen verran yksityiskohtaisesti asian ympärillä viivytään.

Esitteessä sanotaan näin:
”Kirja on tarina monesta sukupolvesta ja joesta, joka muuttaa suuntaa eräänä päivänä, venäläisestä sirkuskoirasta, kaivostoiminnasta ja siitä, kuinka kuollut seepra täytetään.”

No joo, joen suunnanmuutosta  ei selvitetä, mahtaako se symbolisoida maailman muuttumista tai kenties homoseksuaalisuutta. En tiedä, liian monimutkaista minun lihapulla-aivoilleni.


maanantai 18. elokuuta 2014

Oppia ikä kaikki


Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?

En koululaisena olisi arvannut, minkälainen elinikäisen oppimisen advokaatti minusta vanhana tuli. Unessa kyllä olin useinkin. V.A. Koskenniemi sen sijaan osui naulan kantaan runossaan; sen osoittaa innokkuus, jolla suomalaiset syksyisin valtaavat erilaiset avoimet opinahjot, työväenopistoissa ja avoimissa yliopistoissa. Minä muiden mukana. Nyt olen ilmoittautunut ravitsemustieteen opiskelijaksi Helsingin yliopistoon.

klikkaa kuva isommaksi
Ruoka kiinnostaa minua. Eikä vain nautintona vaan todella myös molekyylitasolla: miten eri aineet käyttäytyvät niin ruoan valmistusprosessissa kuin elimistössämme. Kimmokkeena mielenkiintooni on ollut Béliveaun ja Gingrasin kirja  Ruokavalio ja syöpä.

Saa nähdä, miten eläkeläisopiskelu vastaa odotuksiani. Voihan olla että innostus lopahtaa alkuunsa. Tai sitten se osoittautuu antoisaksi. Tärkeintähän ei ole päämäärä vaan matka, kuten Mauno Koivistokin muistutti. Vierivä kivi ei sammaloidu.




lauantai 16. elokuuta 2014

Kaupunkikierroksella


Helsingin katuilme on minun silmissäni muuttunut ankeaksi. Kun Kampissa nousen bussista ja siirryn kakkosen raitiovaunuun, jolla kivasti pääsee Kauppatorille, on reitti Urho Kekkosen kadun, Simonkadun, Kaivokadun ja Aleksin kautta mitä masentavin: rumaa, sekavaa ja huonosti hoidettua. Jopa Aleksi, joka nuoruudessani oli Helsingin kutsuvin katu "ikkunaostoksille", on muuttunut surkeaksi ja mitäänsanomattomaksi väyläksi, jonka varrella ei ole mitään esteettisiä houkutuksia silmälle.

Kauppatori on toki värikäs ja kuhisee elämää, toisin sanoen turisteja, joita lukuisat markkinakojut kusuvat syömään aitoa Lapin kalaa, mm. friteerattuja calmareita. Hmm... pakasteenahan ne tietenkin ovat tulleet, eivätkä varmaankaan Lapista. 


klikkaa kuva isommaksi

Torilla kahvittelevat toki muutkin kuin turistit. Nämä vihreät miehet ovat leppoisampia kuin Krimillä tavatut.

klikkaa kuva isommaksi

Poikkeuksen tässä murheen laaksossa muodostaa Espa puistoineen.

klikkaa kuva isommaksi
Siellä  voi viihtyä yhtä hyvin itsekseen kuin

klikkaa kuva isommaksi

porukallakin

klikkaa kuva isommaksi
Toiset istuvat mieluummin Marimekon edessä kadulla

klikkaa kuva isommaksi

ja jotkut katukahvilassa

klikkaa kuva isommaksi
Strindberg ei ole hullumpi, vaikka autot peittävätkin enimmän aikaa näkymän puistoon. Onhan se myös Zyssen toimisto

klikkaa kuva isommaksi
Espan päässä on Ruotsalaisen teatterin talo, jonka terassi on milloin minkin niminen, nyt näköjään bubbles, vaikka minä miellän sen yhä Royaliksi.

klikkaa kuva isommaksi

Aurinkoisen terassin sijaan kahville voi piipahtaa myös sisätiloihin, vaikka Stockalle Robet's Coffee'n

klikkaa kuva isommaksi
Tämän pikkukierroksen jälkeen paluu Kamppiin, jonka läpi kulkee taukoamaton, anonyymi ja kasvoton ihmismassa, joka juuri tekee suurkaupungista niin ahdistavan ja ikävän. Paljon ihmisiä, jotka eivät kuulu tänne, jotka ovat vain läpikulkumatkalla.

klikkaa kuva isommaksi

Porttien valotaulut opastavat oikeaan bussiin.

klikkaa kuva isommaksi
Ihana päästä kotiin :)


perjantai 15. elokuuta 2014

Mantan hotelli


Helsingin juhlaviikon ajaksi on Mantan ympärille rakennettu hotelli. No, pitihän sitä lähteä katsomaan oikein paikan päälle

klikkaa kuva isommaksi

Muitakin kiinnostuneita näyttää riittävän

klikkaa kuva isommaksi

Vieraat saavat tosiaan nukkua Mantan jalkojen juuressa

klikkaa kuva isommaksi
klikka kuva isommaksi
Huone näyttää muuten aivan tavalliselta hotellihuoneelta, tilava ja valoisa se on. En tullut tarkistaneeksi miten hygieniafasiliteetit on järjestetty, mutta tuskin vieraiden omaa pottaa ja kosteuspyyhkeitä tarvitsee mukanaan tuoda.

klikkaa kuva isommaksi
Näköala on mitä mainioin

klikkaa kuva isommaksi
Ja itse veistos, Ville Vallgrenin Havis Amanda on juuri niin sensuelli, että voi helposti ymmärtää kohun ja tyrmistyksen, jonka se syntyaikanaan vuonna 1906 on helsinkiläisissä frouvaspiireissä nostattanut.

klikkaa kuva isommaksi

Wikipedia kertoo asiasta mm. näin:

Valmistuttuaan teos herätti ristiriitaisia tunteita ja sysäsi alkuun yhden maamme ensimmäisistä laajamittaisista kulttuurikiistoista. Liian ranskalaisena ja keimailevana pidetyssä leveälanteisessa naishahmossa ei nähty tippaakaan Suomi-neidon ylevästä ja luonnollisesta kauneudesta. Monissa lehtikirjoituksissa vaadittiin jopa patsaan poistamista julkiselta paikalta.[3] Patsasta koskeva keskustelu alkoi jo kinasteluna sijoituspaikasta, kunnes Albert Edelfeltin päättäväinen esiintyminen johti Kauppatorin valitsemiseen.[4]
Varsinainen mielipiteenvaihto käynnistyi paljastamisen jälkeen syyskuussa 1908. Lokakuussa Helsingin Suomalainen Seura ja Naisasialiitto Unioni ilmaisivat paheksuntansa Helsingin kaupungin viranomaisille, jotka olivat veistoksen tilanneet. Nähtiin, että ylevän ja puhtaan alastomuuden sijaan Vallgrenin "naikkonen" yllytti toriyleisöä siveettömiin ajatuksiin naista kohtaan "pienistä poikapahasista ja rantajätkistä totiseen maalaiskansaan". Tuoreet naiskansanedustajat näkivät Havis Amandan hyökkäykseksi ajamaansa siveyslainsäädäntöä ja prostituution rajoittamista vastaan.[12] Naisasialiike vaati Lucina Hagmanin johdolla sellaisen teoksen poistamista, joka heidän mielestään kuvasi rietasta katunaista.[1] Alastomuus julkisella paikalla, vaikka taideteoksena kauhistutti. Lucina Hagman paheksui patsasta ”koristuslaitoksena ja säädyttömänä kokottina”.[10]

tiistai 12. elokuuta 2014

Elokuun iloja


Viikonloppuna ystävien luona saaristossa: uskomattoman kaunista.

klikkaa kuva isommaksi
 Pöydän antimet puolestaan ylittivät kaikki odotukset, ja tunnelma oli mitä lämpöisin, kuten ilmakin.

klikkaa kuva isommaksi

Nämä ovat niitä elämän kohokohtia, joiden voimalla mennään taas kohti talvea. Kiitos, ystävät!


torstai 7. elokuuta 2014

Animal farm - eläinten vallankumous


Pihatyöt alkavat olla valmiita. Hiekkalaatikko on paikallaan, ja ensimmäiset lelut ovat sinne ilmestyneet. Lähinaapurit tulivat tutkimaan tilannetta.

klikkaa kuva isommaksi
Hyvältä näyttää, tänne kannattaa pyytää kaveritkin leikkimään!
 
klikkaa kuva isommaksi