tiistai 2. syyskuuta 2014

Sisäpäivän viettoa


klikkaa kuva isommaksi


Syksyn kunniaksi minuun iski flunssa: kurkku on kipeänä, pärskin ja räkä valuu. Huh. En siis lähde sen enempää pilatekseen kuin avoimen yliopiston orientaatioluennollekaan.

Sen sijaan voin loikoilla ja miettiä suuria asioita. Kuten sitä, miten ihmiset hoitavat suhteensa kaikkiin satoihin fb-kavereihinsa. Kummitytölläni niitä on lähemmäs tuhat!

Ymmärrän kyllä, että omia kuulumisia ja kuvia on kiva jakaa mahdollisimman monelle; omat asiathan ovat niin kiinnostavia. Itsekin laitan joskus jopa ihan julkiseen jakeluun mielestäni erityisen onnistuneen valokuvan. Tätä en ihmettele ollenkaan. Sen sijaan ihmettelen sitä, miten kukaan voi seurata satojen ihmisten päivityksiä. Siihenhän eivät vuorokauden tunnit voi riittää, ainakaan jos elämässä on muitakin velvoitteita.

Onko siis niin, että sadoista kavereista valitaan pieni joukko ystäviä, joiden päivityksien sallitaan näkyä. Muut suljetaan pois. Kaveruus on siis sitä, että kaverit saavat olla kiinnostuneita minusta, mutta minä en jaksa niiden touhuja seurata. Aika noloa! Vaan minkäs teet.




lauantai 30. elokuuta 2014

Tammenterhot


klikkaa kuva isommaksi

Isonkin tammen tarina alkaa terhona.


Valokuvatorstai, haaste 333: Kasvu

Koiria ja isäntiä


Sådan herre, sådan dräng. Millainen koira, sellainen isäntä. Sanotaan, että koira muistuttaa omistajaansa, mutta voi olla että isäntä alkaa vähitellen muistuttaa koiraansa. Seura tunnetusti tekee kaltaisekseen.

klikkaa kuva isommaksi

Keskimmäinen pariskunta ainakin näyttää toteuttavan yllämainittua sananpartta ;)


Pienet purjehtijat


klikkaa kuva isommaksi

Jotain kiinnostavaa kiikarissa?


klikkaa kuva isommaksi






Pienten veneitäkö kisaamassa.

klikkaa kuva isommaksi





tiistai 19. elokuuta 2014

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys





Jos Henni Kitin Elävän näköiset oli pettymys, niin Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli iloinen yllätys. Osasin ennakkotietojen perusteella odottaa hyvää, mutta lukukokemus oli odotuksiakin parempi.

Kirjassa tapahtumia käydään läpi neljän henkilön perspektiivistä, mutta toisin kuin lähes kaikissa nykykirjoissa yhtä henkilöä seurataan kerrallaan, luvusta toiseen. Tämä tuntuu hyvin selkeältä ja rauhoittavalta. Minua on nimittäin usein ärsyttänyt se, että luvusta toiseen hypätään kokonaan eri henkilöihin ja ympäristöihin, niin että lukija on aina hetken aikaa ymmällään ja pohtii, että keitäs nämä tyypit nyt taas olivatkaan. Tällainen tyyli on nykyään valitettavan tavallinen; ehkä se heijastaa aikamme klikkaamismentaliteettia, jossa yhteen asiaan ei keskitytä kuin hetkeksi ennen kuin pitää käydä vilkaisemassa jotakin muuta.

Tommi Kinnunen kirjoittaa hyvin, pitää langat käsissään ja saa henkilönsä elämään. Henkilöiden elämänvaiheet kuvataan pitkältä aikaväliltä niin että joka luvussa mainitaan tapahtumavuosi. Tapahtumavuoden avulla eri henkilöiden vaiheet saa osumaan kohdalleen. Neljäntienristeys on sommiteltu taitavasti, niin että pikku hiljaa asiat alkavat aueta, saada selityksiä ja lopulta loksahtavat paikoilleen.

Kirja kertoo pitäjänkätilö Marian, tämän tyttären Lahjan, Lahjan miehen Onnin ja näiden lasten ja miniän tarinan. Jokaisen elämässä on oma murheensa, ja usein murheen takana on läheisen ihmisen petos, petos jonka tarkoituksena ei ehkä ole ollut tarkoitus satuttaa vaan pikemmin suojata. Maria salaa Lahjalta Amerikasta tulleet kirjeet, Onni salaa Lahjalta omat pyrkimyksensä ja Lahja ilmiantaa Onnin. Olisiko koko kuvio mennyt toisin, jos Maria olisi jättänyt puuttumatta tyttärensä asioihin?


Henni Kitti: Elävän näköiset





Hesarista luin arvostelun ja sen innostaman varasin Helmetistä – ja petyin. Tällä kertaa valinta ei osunut nappiin, mutta sinnikkäästi luin loppuun, onneksi en ostanut. Kirja kuljettaa lukijaa sukupolvesta toiseen, on aviotonta lasta ja eksentrisyyttä, kun yhden mielestä joen virtaus muuttaa suuntaa. Keskeisimmäksi näyttämöksi muodostuu Eläintieteen museo Helsingissä – päähenkilö kun omistaa elämänsä eläinten täyttämiselle. Aihepiirin täytynee olla kirjoittajalle läheinen, sen verran yksityiskohtaisesti asian ympärillä viivytään.

Esitteessä sanotaan näin:
”Kirja on tarina monesta sukupolvesta ja joesta, joka muuttaa suuntaa eräänä päivänä, venäläisestä sirkuskoirasta, kaivostoiminnasta ja siitä, kuinka kuollut seepra täytetään.”

No joo, joen suunnanmuutosta  ei selvitetä, mahtaako se symbolisoida maailman muuttumista tai kenties homoseksuaalisuutta. En tiedä, liian monimutkaista minun lihapulla-aivoilleni.


maanantai 18. elokuuta 2014

Oppia ikä kaikki


Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?

En koululaisena olisi arvannut, minkälainen elinikäisen oppimisen advokaatti minusta vanhana tuli. Unessa kyllä olin useinkin. V.A. Koskenniemi sen sijaan osui naulan kantaan runossaan; sen osoittaa innokkuus, jolla suomalaiset syksyisin valtaavat erilaiset avoimet opinahjot, työväenopistoissa ja avoimissa yliopistoissa. Minä muiden mukana. Nyt olen ilmoittautunut ravitsemustieteen opiskelijaksi Helsingin yliopistoon.

klikkaa kuva isommaksi
Ruoka kiinnostaa minua. Eikä vain nautintona vaan todella myös molekyylitasolla: miten eri aineet käyttäytyvät niin ruoan valmistusprosessissa kuin elimistössämme. Kimmokkeena mielenkiintooni on ollut Béliveaun ja Gingrasin kirja  Ruokavalio ja syöpä.

Saa nähdä, miten eläkeläisopiskelu vastaa odotuksiani. Voihan olla että innostus lopahtaa alkuunsa. Tai sitten se osoittautuu antoisaksi. Tärkeintähän ei ole päämäärä vaan matka, kuten Mauno Koivistokin muistutti. Vierivä kivi ei sammaloidu.