tiistai 2. helmikuuta 2016

Hölmöläisten hommaa

Olisikohan sittenkin ollut viisaampaa pitää elintärkeä infra omassa hallinnassa kuin myydä sähkönsiirto monopoliksi ulkomaisille pääomasijoittajille. Nyt hintoja korostetaan suhteettomasti, koska rahaa tarvitaan investointeihin. 
   Sinänsä ymmärrettävää, mutta kun samainen yhtiö samaan aikaan siirtää pääomia hollantilaiselle emoyhtiölle ylisuurten korkojen muodossa, niin eihän asiassa ole päätä eikä häntää. Rahat siis otetaan suomalaisilta kuluttajilta, jotka eivät voi vaikuttaa enempää palveluntarjoajaan, koska kyseessä on paikallinen monopoli, kuin kulutukseensakaan, koska kysymys on asumisesta kylmässä ja pimeässä maassa. Sähkön saanti on elinehto. Kaiken huipuksi kyseinen yhtiö ei edes maksa veroa Suomeen. Hyvin kannattavaa Carunalle ja sen emolle, mutta suomalaisten kannalta täysin järjetöntä.

Tietyillä valtion yhtiöillä pitää olla muukin tarkoitus kuin liiketoiminnan pyörittäminen. Se muu tarkoitus on turvata elintärkeät toiminnot kansalaisille. Toivottavasti VR ottaa tästä opikseen, vai jokohan puolustusvoimatkin kohta yhtiöitetään ja myydään ulkomaiselle pääomasijoittajalle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.